Kuinkahan tyhmä ja sinisilmänen oon taas ollu, ku taas meni mönkään?! En tajuu, en vittu tajuu miten voin olla näin tyhmä, sokeesti luotan ihmisiin joista en kuitenkaan pohjimmiltaan tiedä mitään?! Uskon kaiken mitä ne sanoo, enkä epäile yhtään. Etenkään niitä, joihin oon ihastunu! Niin kävi taas! Huuto Santeri kusetti ihan kuus-nolla. En nyt jaksa tässä alkaa ihan kaikkee tän viikon tapahtumia selittää, mutta sen voin, että meille tuli _vähän_ riitaa ja sitte jätin sen. Ja syy oli valehtelu. Porasin sitä koko viikon, poraan vieläkin, mutta tänään tajusin että ihan turhaan! Galleriakommentit, joita mun kaveri näytti Santun ja Hennan keskustelleen, pisti mut tajuamaan, että minkälaiseen kusipäähän saatoinkaa repsahtaa! Ellei tota riitaa olis maanantaina tullu, en tiiä kuinka kauan olisin joutunu elää täysin tietämättömänä tälläviikolla kuulemistani asioista! Tiesin, että Santtu ei halua niin montaa lasta ku mä, eikä koirahoitolaa ja kotieläinpihaa, mitkä taas on mun unelmia. Mutta en mä arvannu että se olis noin suuri ongelma! Unelmat on unelmia, ne ei välttämättä toteudu koskaan - mun mielestä tosta ei olis tarvinnu tehdä noin suurta asiaa! Mutta niin, ehkä oli sitte ihan hyvä että erottiin, jos se sille oli niin iso ongelma. Vaikka luulen  että en ihan hetkeen pääse tästä yli. Nyt tuntuu, etten voi enää kuvitellakkaa olevani samas koulus sen kans, saati sitte että se pyörii samojen kavereiden kans ku mä ja siis tulee samaan soluun, missä kaikki mun kaverit on ja missä mäkin asun. Mun on kyllä pakko lähtee menee tuolta koulusta! En kestä nähdä sitä joka päivä! En vittu pysty nielee sitä, että se nauraa, halailee, flirttaa ja jopa pussailee ihmisten kans, jotka on mun kavereita ja joiden kans joudun elää 24/7. (TAI AINAKI PITÄS OLLA MUN KAVEREI!)

Vittu saatana! Taas joudun pakoilee ja muuttaa omia suunnitelmiani exän takia! Tampereelta lähdin Santun takia, vaikkakaan ei olla nähty sitte viime helmikuun, mutta en pysty elään sen tiedon kans, että se on samas kaupungis ja saattaa jossain tulla mua vastaan - ja juur sillon ku vähiten sitä kaipaisin. En vittu pysty siihen! En halua nähdä sitä, meidän juttu tekee liian kipeetä. Ja nyt tää! Saatanan Santeri! Oon liian ihastunu siltikin, vaikka tää meniki näin. En pysty näkee sitä toisten kans!
Mutta mitä mää sit teen?! Äiti ei anna mun olla kotona puolta vuotta. Tuskin saan töitä mistään ja mihinkään muuhun kouluun ei pääse kesken lukuvuoden ku Karkkuun. Mutta en kykene siihenkään, et Santeri olis mulle vaan ilmaa. Tai en tiiä, ehkä se onnistuis muuten, mutta ku se kokoajan kyylää ja vilkuilee, tulee samaan aikaan tupsulle ja tosiaan käy ykkössolussa vähän väliä Anskun ja Jennin ja muitten sen kavereitten takia. Ja nyt, tahallaan ärsyttää mua halailemalla vähän viä lisää ja flirttailemalla! Se ilmeisesti haluaa että oon taas sellanen mustasukkanen paska, vaikka just pääsin siitä eroon. Ja että valitan joka päivä joka asiasta. *huoh* En jaksa! Mutta jos se noin jatkaa, en voi sille mitään että noin käy. Vaikka haluaisin, en vaan pysty. Se on sama ku laihdutus - päätin uutena vuotena alkaa taas laihduttaa ja alottaa karkkilakon, että sais taas ees sen seittemän kiloo pois, joka nyt on tullu jo moneen kertaan takas.. Että ehkä se 14 siis olis ihan kiva luku sittenki.. Viaton Mutta joo, ei tästä sen enempää. Ja nyt loppuu tää postaus - UNOHDAN SEN SAAKELIN KUSIPÄÄN, EN MIETI SITÄ ENÄÄ YHTÄÄN!!! Kuka Santeri??