Ah, Santeri. Sain Santerin vihdoin itelleni ja nyt oon onnellinen siitä. Kai. Luulin et sen kans olo olis jotenki hohdokasta tai muuten erilaista, jotenki hienoo ja "ylellistä". Ku oli tottunu Santun (siis ex) kans sellaseen "taivaalliseen" elämään ja sitte ku se loppu, tipuin taivaasta, korkeelta ja kovaa, niinku varmaan huomaa ku lukee sen mun ekan kirjotuksen siitä..
Mutta niin.. Joko odotin liikoja eli elin pilvilinnois tai sitte Santeri ei ookaan se unelmien kumppani tai muuten oikee.. Ei, kyllä se on! Odotin vaan jotain suurta ja ihmeellistä ja petyin, ku meillä astu "arki" heti kuvaan. Ja sehän siinä sinänsä onki tyhmää, et ollaan ekasta päivästä lähtien ku vanha aviopari, eli tuskin on odotettavissakaan mitään suurta ja ihmeellistä. Mitä avioliittoon tai yleensä seurusteluun tulee, niin ollaanko me yhdessä loppuun saakka? Onko tää sellanen vuosisadan rakkaustarina niinku kuvittelin? (Niin, sehän on meidän biisi...) Kestänkö mä sen, että "tiputtiin" keskelle suhdetta johonki monen vuoden päähän alusta, ei eletty alkua ollenkaan vaan se tulee vasta myöhemmin jos tulee. Alkuhuuma keskellä suhdetta?! Sitte musta vasta oudolta tuntuuki. Tosin jos se tulee jonku kriisin jälkeen niin sehän on sitte vaan hyvä, mutta jos se tulee yhtäkkiä vaan ihan ilman mitään, nii ohan se ny ihan järjetöntä.. Joo.
Ollaan ku kavereita kaveruusrajojen ulkopuolella. Pussaillaan sillon tällön, hellyyttä on joskus. Riidellään ku mennään nukkumaan. Ehkä Santeri ottaa ne riidat leikillään, sillä se ei hetken päästä ku oon kääntäny kylkee, tuu halaamaan ja sanoon "sori". (Ex Santtu olis aina tehny niin. Okei, kumppaneita ei sais vertailla, ehkä siks musta nyt tuntuuki niin oudolta ku vertailen niitä keskenään enkä pääse siitä eroon että exä oli näissä asioissa täysin erilainen.) Mun mielestä ne vaan ei oo leikkiä. Tai jos on, niin tosi ikävää sellasta enkä halua sitä.
Mutta silti tykkään Santerista valtavasti. Joka hetki on ikävä ku en näe sitä ja tekis mieli olla sen kans koko ajan. Ja jollain tasolla en luota Santeriinkaan, vaan oon mustis kaikista sen kavereista ja kyttään sitä koko ajan. En oikeesti pidä siitä itekään et koko ajan pitäis olla kyselemäs sen tekemisiä yms. ja sit ku se ei vastaa tai vastaa eri tavalla mitä toivoin ja sit petyn, niin kiukuttelen ja angstaan. Mutten pääse siitä eroonkaa, en millää, vaikka oon yrittäny. Toivon vaan, ettei Santeri huomaa sitä liikaa. Se voi meinaan melko äkkiä tappaa tänki jutun - ja sitä en halua. Mulle riittää tää juttu tälläsenä, oon onnellinen siitä. Ja siitä et mulla ylipäänsä on Santeri!<33