Kaikenkaikkiaan elämä kai menee nyt taas hyvin. Ainaki hetken.. Timolle ja äitille en voi mitään, enkä siks jaksakaan kokoaikaa mököttää ja taistella vastaan. Mutta auta armias jos äiten maha alkaa pyöristyä! Se on sitte niinku viimene niitti! Tosin onneks äiti on jo neljänkympin "paremmalla" puolella, että tuskin niin tulee käymään.. Mutta ei sitä koskaan tiiä.. Ja sama koskee Merjaa. (Iskän uus vaimo)

 En tällä hetkellä uskalla luottaa kehenkää, en edes äitiin. Se nyt onki tällä hetkellä arveluttavin, mitähän se (/ne) seuraavaks keksii? Varmaan alkaa olee Poriin muutto aika lähellä... Ei kiitos.

Hmm.. Uus tuttavuus taas vireillä, seki on ihan kiva. Vaikuttaa tosi mukavalta ja varmaan olis ihan luotettavakin. Plus camin perusteella on ihan mukiinmenevän näkönenki. Juttelee mukavia ja huumoria löytyy, vois varmaan toimia mulle juomakuskinaki. Ärsyttää vaa itteni ku haluaisin tutustua siihen paremmin, mutten enää osaa enkä uskalla. Vaikka ei me olla ees puhuttu mistään sellasesta, mistä ei sinänsä vois puhua, enkä silti oo osannu/halunnu/uskaltanu vastata jostain syystä. Haluaisin alkaa taas luottaa ihmisiin, milläköhän se onnistuis. Mutta hope so saisin ny tutustuttua Kariin vähä paremmin, nii ehkä se siitä. Olis edes joku jolle kertoo asioistaan. Sillä sehän on tosiasia, että maailma muuttuu koko ajan, mutta kaipaan elämääni jatkuvuutta ja rutiineja. Tähän asti on ollu hyvin katkonaista ja kokoajan saa olla varuillaan että mitä nyt. Rutiinit tuo elämään sen jatkuvuuden, jatkuvuus tuo ne rutiinit ja ne yhdessä mahdollistaa sen, että mulla on turvallinen, mukava ja onnellinen olo.
Mun ruusuisissa kuvitelmissani se käy niin, että jos ja kun löydän jonkun oikein mukavan ja luotettavan tyypin, alan jossain vaihees luottaa siihen ja sitte voin kertoo sille kaikki juttuni eikä se kerro niitä eteenpäin ja sitte vaan luotan siihe ja kaikki on hyvin. Jossain vaihees alkaisin sitte pikkuhiljaa luottaa muihinki. Tai vaikkei niin käviskään, nii mulla olis silti ees yks tyyppi johon luottaa. Niin no, en tiiä meniskö se niin, mut ainahan sitä kuvitella voi. Taas mä alan toistaa itseäni. Sitä se teettää ku loppuu juttu.

Rakastan myös perinteitä. En ehkä sellasia oikeita perinteitä, vaan niitä, joita me ollaan yhdessä totuttu tekemään pienestä pitäen vuodesta toiseen. Esimerkiksi joulu. Se on itseasias peevelin hyvä ja yks parhaista esimerkeistä. Ollaan aina vietetty joulua mummulassa meidän perheen kesken mummun ja pappan kans. (Siis minä, äite, mun veljet Henri ja Sami plus koirat) Yks joulu lähti Sami iskälle. Toisena jouluna uhkas iskä itte tulla mummulaan. Nyt sitä saa sitte aina pelätä, että koska se sinne oikeesti tulee. Sillon sanon kyllä muutaman hyvin tarkoin valitun sanan! Se rikkois sillon meidän perinteen lopullisesti ja sitä en hyväksy koskaan! Muutenki taitaa mennä joulut pian uusiks näiden uusioperhesysteemien takia. Sitäkään en ihan helpolla niele että Timo, Noora ja Niko liittyis meidän joulunviettoon. Se on MEIDÄN perhejuhla, joten en tosiaan kaipaa sinne ulkopuolisia. Tai sitte äiti menee (siis luulee menevänsä) Timolle ja käskee meidät mummulaan iskän kans. Jos niin käy, nii sitte mä kyllä aion mennä sinne Nauvoon SAKKIn joululomaleirille.