Joskus jo aiemminkin puhuin tästä Facebookin horoskooppi-sovelluksesta. Tänään se antoi tälläisen vastauksen. Ja osui kyllä erittäin nappiin tämän päivän kohdalle.
 
Uudet haasteet innostavat sinua eteenpäin. Onnistut syksyn mittaan toteuttamaan pitkällisen haaveesi. Hillitse tuhlailunhaluasi, sillä laskuja kertyy liikaa. Älä anna periksi epätoivolle tunneasioissa.

Mulla on jo n. viikon verran ollu tosi levoton olo. En millään meinaa pysyä paikallani. Suurimman osan ajasta on jotenkin erittäin tylsää, vaikka olis seuraakin. Ja tekemistäkin mitä pitäis tehdä. Tiskaus nyt ykkösenä, imurointiakin saa harrastaa taas parin päivän päästä.... Väsyttää aivan sairaasti koko ajan, mutta ei nukuta. En saa nukuttua millään, vaikka olen ottanut unilääkkeet nyt joka ilta jo hyvissä ajoin. Ennenhän tein niin, että otin sen vasta kun olen menossa sänkyyn, mutta nyt olen ottanut jo monta tuntia ennen. Ei auta. Ja huomaa sekin, että ensin sanoin monikossa, sitten yksikössä...

Puoliksi vitsillä heitin, että voisin opettajalta pyytää lomani ajaksi jonkin vähän vaikeamman kirjallisen koulutyön, joka ei ihan yhdessä illassa valmistu. Tähän asti nimittäin on valmistunut. Ihmettelenkin suuresti sitä, miksi kaikki luokkakaverit vinkuvat jo viikkoa ennen tehtävän palautuspäivää että "voivoi kun tulee kiire taas tämänkin kanssa ja on niin vaikeeta ettei tajua ollenkaan" jne. Itse olen aloittanut edellisenä päivänä ja saanut ihan hyvin valmiiksi siinäkin ajassa. Ja ilmeisen hyvin olen jaaritellutkin, kolmosta pukkaa :) Vaikka aina höpötetään siitä hautumisajasta..... Minä en siihen usko, kun en parissa päivässä osaa ajatuksiani julkituoda mitenkään muuten. Sellainen tarvitsee kuukausia.

Tuohon en välttämättä usko, että onnistun syksyn mittaan toteuttamaan pitkällisen haaveeni. Ja sehän oli se vauva... Tietysti toivossa on hyvä elää, mutta jotenkaan en vain jaksa uskoa että minulle sellaista onnea nyt suotaisiin... Tästä ajattelutavastani en joissain asioissa pääse eroon, "kun ei tähänkään päivään mennessä niin ei kyllä nytkään". Eli vähän sama ajattelutapa kuin iskällä...

Olen tässä deittaillut parisen viikkoa yhden Tonin kanssa. Hän on ihan mukava ja kiva ja näin, mutta jotenkin en ole vielä ollenkaan varma omista tunteistani. Olen vain niin hellyydenkipeä, että haluan olla hänen lähellään, mutta samaa haluaisin kyllä kaikkien muidenkin kanssa. Ja koska hän on aina töissä viikolla, tekee 10-12 tuntista päivää ihan huvikseen, niin musta se on todella perziiiiistä nähdä vain viikonloppuisin.

Jos mikään ei riitä, millä saamme tämän jatkumaan? Jos mikään ei riitä, sanat tyhjää jäävät kaikumaan.
-Suvi Teräsniskan Jos mikään ei riitä

Odotanko parempaa, odotanko jotain muuta? Tai mitä oikeastaan edes odotan? Kun mä tiedän ettei tämä tästä kovin kummoiseksi muutu. Mutta mä haluan odottaa, ja katsoa, muuttuuko mun tunteeni - opinko rakastamaan?
(Juha Metsäperä - Opitko rakastamaan)

Tavallaan mua harmittaa se, että kun oon "tottunu" siihen, että kun näkee pitkästä aikaa niin ensimmäiseks saa pusun ja rutistuksen. Tai vaikka olis nähny eilenkin niin saa silti. No, nyt ei saa. En tiedä eikö Toni "ymmärrä" sitä, että olis ihan kiva saada pusu kun nähdään viikon erossaolon jälkeen vai mikä on... Ja jos sohvallakin ollaan telkkaria kattomassa, niin olis ihan kiva päästä kainaloon änkemättä ja tunkematta siihen itte. Oon kyllä vähän kauttarantain näistä sille sanonu mut en sitte tiedä oliko vastaanottokeskuksessa offline-tila päällä ;)

Kaikista vaikeinta tässä on kyllä se, että kun en oo tunteistani varma, niin jotenkin tekis mieli mennä muualle "koko ajan". Ja kun näitä vaihtoehtoja tuntuu ilmestyvän taas kuin tyhjästä. Eilen soitti yks vanha Ahlman-aikanen jätkämerkkinen koulukaveri ja pyysi kahville ens viikolla kun oon menossa sinne Tampereelle psykologille. Ja sitten se sano että vois tulla Poriin käymään ja olemaan jopa koko viikonlopuks. Majottua pyysi mun luo.... Eilen kysyin siltä puhelimessa suoraan, onko se jollain lailla musta kiinnostunu ja se vastas että jollain lailla on joo. Kysy multa saman ja minä tyhmänä vastasin että kai jollain lailla joo. Oon kyllä aina siitä tykänny, silloin koulussa jo. Ja aina meillä on kyllä ollu tosi mukavaa yhdessä ja silleen, muttei mitään silmäpeliä enempää. Facebookissa kun ollaan juteltu muutama sana silloin tällöin niin siitä on kyllä saanu sen kuvan ihan täysin että olis kiinnostunu.

Sitten olis yks toinenkin miesmerkkinen, joka olis kiinnostunu musta. Tosin elää itte offline-parisuhteessa, mutta elää kuitenkin. Tältä naiseltaan se kyllä jo meni kysymään että saako tavata mut jopa niissä merkeissä ehkäpä joskus, niin se nainen vastas että kaikin mokomin, kunhan hänen ei vain tarvitse osallistua. Mainitsempa siis, että hän on totaalikieltäytyjä...

Eli  a p u a. Jannen aikaan mä silloin en voinu käsittää kuinka vaikeeta se muka voi olla pysyä yhden ihmisen luona kun on muka sitoutunu. Ja tässä sen kyllä sitten itte huomaa kuinka vaikeeta se onkaan. Mutta voin kertoo että se johtuu vain ja ainoostaan siitä, kun ei oo itestään varma. En mä ikipäivänä olis voinu viime keväänä lähtee toisen miehen matkaan. Enkä sitä ennenkään kyllä.... Hohh, joo, eli tän tajuttuani olen edelleen entistä vakuuttuneempi siitä, että se koko reilun kuukauden kestäny "taivas" oli täyttä soopaa sen toisen puolelta. Ei voi pettää jos aidosti välittää ja tykkää. Niin se vaan menee.

Tintti eilen x)

Isänpäiväkakkupostaus tulee myöhemmin.... Kenties tänään.... Kenties huomenna.....