Kuvioita selventääkseni haluan nyt hiukan kertoa itsestäni ja perheestäni tähän.. Vaikutan Satakunnassa, omassa rivarikaksiossa kihlatun avomieheni kanssa. Laumaamme kuuluu lisäksi 2 rakasta jackrussellinterrierinarttua, Hippa ja Lady, gerbiiliherra Alli ja uusin tulokkaamme kissaneiti Pilvi.
Äitee
- 44 vuotta
- Valmistui sairaanhoitajaksi Porin Diakista keväällä 2011, nyt työskentelee Keskussairaalassa
- Harrastaa lukemista silloin kun ehtii, käy lenkillä koirien kanssa
Henri
- 17 vuotta
- Koulu ei oikein suju, ei tee läksyjä eikä lue kokeisiin
- Haki kevään yhteishaussa uudestaan Karkun 10-luokalle
- Harrasti n. 7 vuotta pesäpalloa, vuodesta 2000, nykyään toimii vain tuomarihommissa kesäisin
Sami
- 16 vuotta
- Tosi hyvä koulussa, haki kevään yhteishaussa Kullaan Metsäopistoon
- Ei harrasta nyt mitään, ennen harrasti vpk:ta, painia, ammuntaa ja puukäsitöitä kerhossa
- Tykkää kaikenlaisista korjaustöistä ja työkaluista, on todella kätevä käsistään ja usein puuhailee kaikenlaista
- oli isän apuna kun isä rakensi taloa vuosina 2005-2006
- auttaa mummulassa pappaa ulkohommissa, mm. traktorien kanssa
- viettää usein kesät serkuillamme, auttaa serkkujen kanssa kummisetääni peltohommissa ja muissa hommissa
Hippa
- syntynyt 6.1.2005, eli on nyt 6 vuotta
- rodultaan jackrussellinterrieri, väri tricolour
- tehnyt kaksi pentuetta, ensimmäisestä 2 n, toisesta 1 n
- ollaan käyty näyttelyissä, mutta vähän liian matala kooltaan että pärjäisi
- todella ihana luonteeltaan, kuin ihmisen mieli
- osaa kuitenkin olla "iso ja mahtava" vahtikoira, joskus hieman jääräpääkin
- oikea herkkuperse ja sohvakoira<3 aina kerjäämässä herkkuja ja valtaamassa sohvalta/sängyltä paikkaa
- ei millään jaksaisi lähteä lenkille ja lenkeillä aina jää jälkeen, toinen haukku kun painaa kilometrin edellä 
- ei oikein tykkää vieraista, lenkeillä varsinkin haukkuu ja murisee vastaantuleville
- lenkeillä joskus hyökkii pyöriä ja autoja päin eikä osaa varoa niitä
- inhoaa imuria, pentuna myös rikkasihveliä
- tykkää tulla tallille kanssani, pelkää kyllä hevosia ja aina murisee ja hyökkii niitä päin mutta onneksi ei pure eivätkä hevoset välitä
- ahne ruualle, mutta temppujen tekemiseen ei motivoi tarpeeksi, siksi Hipalle onkin vähän vaikea opettaa mitään
Lady
- syntynyt 22.8.2006, eli on nyt 5 vuotta
- Hipan ensimmäinen tytär, siskonsa jouduttiin lopettamaan alle päivän ikäisenä kitalakihalkion takia
- tehnyt yhden pentueen, syntyi 1 n, 1 u
- ollaan käyty näyttelyissä, pärjää hyvin, mutta ajan- ja rahanpuutteen vuoksi hieman jäänyt
- todella ihana luonteeltaan, tosi arka kylläkin
- usein tärisee "yksin" (=Hipan kanssa) kotiinjäädessään, treenattaessa näyttelyitä varten ja kun tapahtuu jotain uutta ja odottamatonta
- vierastaa vieraita ja miehiä (tuttujakin)
- ei oikein tykkää olla sylissä, pyytää kyllä syliin mutta lähtee samantien pois
- ahne ruualle ja Ladylle saisi syöttääkin niin paljon ruokaa kuin vain jaksaa syödä, sillä se ei liho (toisin kuin Hippa)
- osaa paljon erilaisia "temppuja"
- ollaan myös käyty tallilla, tosin ei niin paljon kuin Hipan kanssa, sillä Lady pelkää hevosia melko paljon ja se ei oikein halua olla muiden ihmisten kanssa kuin minun (enkä minä joka hetki ehdi pitää sitä, esim ratsastaessa)
Isi
- 45 vuotta
- asuu Ulvilassa uuden vaimonsa Merjan kanssa
- Merjalla 2 aikuista lasta, Teemu 22v ja Mari 28v
- töissä Niinisalon varuskunnassa kapteenina
- heillä on berninpaimenkoira Pinja, josta olen täällä blogissanikin kertonut hieman
avokkini Kipi
- 28 vuotta
- ammatiltaan pintakäsittelijä, töissä Porin Tekniseri Oy:ssä
- tykkää näpertää ja rakentaa kaikenlaista samoin kuin Sami